Pikalainat ja Pikavippejä heti tilille 2017

Suomen paras vippivertailu nyt avattuna!

Pikavippi Heti Tilille 24h (2018)

Pikavippejä ollaan vähän väliä syyttelemässä koronkiskonnasta, maksuhäiriömerkintöjen aiheuttamisesta, huijaamisesta, ja ties mistä muusta. Monet tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että pikalainat eivät aiheuta maksuhäiriömerkintöjä nimeksikään, ja että pikavipit ovat jopa selkeästi pankista saatavia kulutusluottoja edullisempia.

Vastikään tehdyssä Mystery Shopping –tutkimuksessa kävi viimeistään selväksi, ettei pankeista ole mahdollista pientä lainaa ilman vakuuksia tai takaajia, ja vieläpä nopeasti. Tutkimuksessa yritettiin saada jopa kymmenestä eri pankista heti lainaa 200 euroa, mutta yksikään pankki ei myöntänyt haettua lainaa. Yleisin syy kielteiselle päätökselle oli yksinkertaisesti liian pieni lainasumma.

Syy siihen, miksi pankit eivät sitten ala myöntämään näin pieniä summia, ovat lainojen avausmaksut. Pankit nimittäin veloittavat lainoistansa pelkästään avausmaksuna jopa 300 euroa. 200 euron laina 300 euron kuluilla olisi tietysti täysin kohtuuton. Avausmaksun lisäksi myös pankkilainoille tulee tietysti lainan korko, sekä kuukausittaiset tilinhoitomaksut.

Pikavippi heti

pikavippi heti 24h

Pienin laina, jonka tutkimuksessa mukana olleista pankeista olisi voinut saada, oli 400 euroa. Tämänkin lainan saamisessa olisi kuitenkin mennyt useita viikkoja, joten yllättävään rahantarpeeseen ei tämäkään vaihtoehto olisi soveltunut. Muiden pankkien tarjoamat lainat olivat pienimmilläänkin pääasiallisesti 1000 euron luokkaa, ja maksuajat vaihtelivat useista kuukausista useisiin vuosiin. Joissain pankeissa pienin mahdollinen lainasumma oli jopa 2000 euroa. Useat pankit olisivat vaatineet myös mm. tiliasiakkuutta, jotta laina oltaisi voitu myöntää.

Suomen Pienlainayhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Kuusisto on kertonut, että joillekin pientä lainaa pankista hakeville asiakkaille on jopa naurettu päin naamaa. Kuusisto onkin kertonut, että hänen mielestään pikavippien täyskiellon vaatiminen on täysin epäreilua, sillä alalla on jo olemassa selkeät pelisäännöt, ja pikavippitoimintaa säädetään useiden lakien avulla.

Kari Kuusisto ja koko Suomen Pienlainayhdistys onkin ehdottanut jo monia, selkeästi täyskieltoa järkevämpiä ratkaisuja. Pienlainayhdistyksestä on ehdotettu mm. että pikalaina-alan valvonta voisi siirtyä Finanssivalvonnan tehtäväksi, sillä finanssivalvonnalla on käytössä riittävät resurssit alan valvomiseen tarpeeksi tehokkaasti.

Myös positiivisesta luottorekisteristä on ollut paljon puhetta, sillä sen avulla saataisiin ehkäistyä ihmisten ylivelkaantumista huomattavasti nykyistä tehokkaammin. Positiivisen luottorekisterin ero nykyiseen nähden olisi se, että siitä näkisi myös lainanhakijalla jo avoinna olevat luotot. Nykyisin luotontarjoajat eivät näe hakijalla olevia avoimia luottoja mistään, joten käytännössä lainanhakija voi valehdella, ettei olemassa luottoja ole, vaikka niitä olisi kuinka paljon.

Positiivinen luottorekisteri on käytössä jo suurimmassa osassa Euroopan maista, mutta jostain syystä sitä ei ole haluttu Suomessa ottaa käyttöön. Tuntuukin siltä, että kansanedustajien mielestä pikalainatoiminta on helpompi kieltää kokonaan sen sijaan, että alaa pyrittäisiin kehittämään paremmaksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *